11

Mun olo on likainen. Mä heräsin, eikä mulla ollut tyhjää mahaa. Oli vain vielä isompi, täysi ja turvonnut maha. Motivaatio nollissa, eilen mulla oli taas veitsi kädessä, vain koska äiti sano, että mun hiukset on takussa. En kuitenkaan tehnyt mitään.

Ps. "sä laihut tota menoa ja sit on edessä pitkä sairaalareissu" <-- Äiti kun en syönyt aamupalaa ja se näki mun puhelimen thinspo-taustakuvan. Mä en tahdo jäädä kiinni.

10

Hei taas. Päätin nyt, että käyn tänne aina välillä kirjoittelemassa jotain väliaikatietoja. Tää viikko on mennyt ihan suhteellisen hyvin. Vaaka näytti aamulla 38.4, joten laitoin ruksin tonne sivupalkkiin. Olisin voinut tietty odottaa vielä huomisen painon, mutta ajattelin, että ei se nyt tämän päivän aikana yli 39 kg nouse. Tänään olen syönyt yhdet mini parsa- ja kukkakaalit, vähän makaronilaatikkoa ja hedelmäsalaattia. Illalla vielä jugurtti (120 kcal).. Eilen söin puolikkaan banaanin, suklaakakun palasen ja join koffarissa mielettömän hyvän mokkakahvin. Silti paino on laskenut. I'm so happy, happy. ♥

Ei mulla taaskaan muuta asiaa ollut. Tsemiä kaikille!

-Elle

i

Tämä blogi jää nyt tauolle. Tauon pituus riippuu minusta ja siitä kuinka nopeasti pystyn laihduttamaan. En viitsi kirjoittaa epäonnistuneista päivistä koko ajan, mutten viitsi jättää tätä blogia ilman mitään tiedotusta siitä miksen kirjoita. Palaan kirjoittamaan heti kun vaaka näyttää alle 37 kg. En myöskään kommentoi muiden blogeihin, haluan keskittyä nyt hetken vain omaan laihduttamiseen, anteeksi. Siihen asti: Tsemiä kaikille ja olkaa vahvempia kuin minä! ♥

Ps. Vaihdoin blogin nimen. Se on nyt: kunnes kuolema meidät erottaa. Tämä tieto tosin ei ollut mitenkään järin tarpeellinen, sillä blogin nimihän ei ole edes bannerissa.

-Elle

9

Anteeksi, kirjoittaminen on jäänyt, kommentoiminen on jäänyt, kaikki on jäänyt. En vain ole viitsinyt tulla ruikuttamaan epäonnistuneista päivistä ja siitä kuinka olen lihava ja paisun kuin mikäkin helvetin pullataikina.

Meillä oli tänään koulussa luistelua, se meni niin kauan hyvin, kunnes kaatusin (kuka on keksinyt, että kaunoluistimissa pitää olla piikit?) ja löin pääni. No siinä sitten itkin kuin pikkukakara jäällä, koko luokka ja rinnakkaisluokka tuijotti. Päähän sattui kuin joku olisi lyönyt sitä lekalla. Itkin vaan jäällä ja kun mulle sanottiin että "rauhoitu" niin mä vaan huusin ja pidin käsiä korvilla. Se kipu vaan oli uskomaton. Menin pukukopeille, ja makoilin penkillä samalla kun opettaja soitti mun äitille. Äiti tuli ja oltiin lähössä, mutta huomasin etten voi koukistaa jalkaa. Polvi oli turvonnu ihan jätiksi. Siinä sitten lähettiin terveykeskukseen, siellä ootettiin muutama tunti, ennekuin päästiin edes röntgeniin. Sen jälkeen mä ehdin jopa nukkua ennenkuin lääkäri tuli. Ei ollu murtumaa, mutta mulla oli menny verta nivelpussiin. Se tyhjennettiin ruiskulla, ja mä karjuin siellä, että varmasti muutkin siinä huoneessa olivat kuuli. Mun kipukynnys on vaan surkea. Paine siinä polvessa vaan oli niin kova. Nyt mulla on sitten side jalassa, koulutaksi viikon ajaksi, ja kävelen kepeillä. Ei tule nyt liikkumisesta vähään aikaan mitään. Kohta mua tuskin edes otetaan liikuntaan. Eka oli koko syksyn erään toisen vamman takia pois liikunnasta, ja nyt tämä. Naurettiin mun siskon kanssa, että mun tuurilla kylkiluutkin murtuu kun aivastan.

Mutta yhen asian huomasin tän päivän aikana. Sen, kuinka paljon mä rakastan mun siskoa. Se on ihana, se huolehtii musta. Me tehtiin yhessä tomaattikeittoa, juteltiin kaikista sen ja mun tapaturmista ja naurettiin. Se on palvellu mua koko päivän kun en ole oikein pystynyt liikkumaan. Meillä kun on mun huoneen ja keittiön välillä portaat, keittiön ja olkkarin välillä portaat, joten liikkuminen olis ollu hieman hankalaa. Se on vaan niin kiva. Äsken me vaan makoiltiin yhdessä olkkarin sohvalla ja naurettiin. Ihan kuin pieninä.

Olis kiva olla pieni, silloin ei tiennyt maailman murheista mitään. Silloin ei ollut lihava, silloin ei ollut sydänsuruja. Silloin oli vaan oma itsensä välittämättä muista. Sellanen kun olisi vieläkin.

Tää laulu kuvaa niin mun tunteita O:ta kohtaan. Mua vaan pelottaa, että se unohtaa mut, se ei oo vieläkään puhunu mulle mitään joulukuun jälkeen. Ikävä.

-Elle

8

Varotan jo etukäteen kirjotusvirheistä ja turhanpäiväsestä selityksestä. 8)

Mä en yhtään tiedä mitä kirjottaa. Oon ollu jo pitkän aikaa ihan haamu, koko ajan väsyttää, enkä jaksa mitään. Väsymys johtuu siitä, etten ole vieläkään puhnut sen erään henkilön kanssa ja nään joka yö painajaisia. Nukahdan aina jo joskus kymmeneltä ja herään sitten yhen - kahen aikaan. Sen jälkeen saan vaan torkahdeltua. Oon syöny liikaa, tai no alle 500 kcal onneks pysyin, ahistaa. Silti mä en vaan jaksa välittää. Mua pelottaa nähä se eräs henkilö, sillä olen lihava -edelleenkin. Haluaisin laihtua ennen kuin näen hänet, mutta en kuitenkaan jaksa näitä painajaisia.

Lupasin mennä huomenna koulun jälkeen koffariin. Se oli hyvä ajatus niin kauan, kunnes mulle selvisi, että koffarin sivuilta ei löydy kalorimääriä. En mä tiedä, että mitä mä aijon syödä. Mukava sentäs, että mua pyydettiin. Oon ollu koko ajan heinäkuusta tähän päivään vaan kahden ihmisen kanssa. Sen henkilön ja tämän jonka kanssa menen huomenna kahville. Henkilö saa tästä lähtien olla O ja kaveri E. Tai, olenhan mä koulussa muitakin nähny, mutta siis vapaa-ajalla. Creepyä, olenko edes säälittävä. Toisaalta, mä en edes jaksa muita, E:lle voin kertoa kaiken. Kysyin siltä, että tukisko se mua, vaikka olisin kuolemaisellani laihuttamisen takia. Se sano, että "en tiiä, en usko". Suunniteltiin yhessä vaiheessa, kuinka laihutetaan yhessä ja sitte tuetaa toisiamme. Mut mä oon kamala ihminen, oon ilonen, että se vaa mässyttää ja kutsu mun koffaariinki. Ei mun oo pakko ottaa mtn, ja se oletettavasti vetää taas jonku vaahtokarkkikaakaon. Mä oon oikeasti kamala. Mutta kun mä haluun vaan olla laihempi kun muut. Mut sen on silti ihana. Ja O taas on niin luotettava. Joka kerta kun nähään, ni jompukumpi itkee toiselleen jotaan. Mut sekin on ihana.

Tätäkin sontaa kirjottaessa on menny jo monta kappaletta puhelimessa. Oikeesti, tiiättekö sen tunteen, ku silmien räpsäytyskin vaatii pinnistelyjä, kun ei vaan jaksa. Ei kykene. On vaan. Mun silmäluomet alkaa painumaan alaspäin, pystyn sentäs vielä kirjottamaan. Hyvää yötä kaikille.

Jos te uskotte, te pystytte. ♥

-Elle

7

Mulla on onnistunut fiilis. Vaaka ei näyttäny aamullaa ihan toivottua lukua, vaan 39,4. No ei niin paha kuin voisi olla tuon viikonlopun jälkeen. Oon syönyt tänään 200-250 kaloria, eikä ole yhtään nälkä, enemminkin täysi, sillä söin kaikki kalorit vasta kuuden aikaan. Tomaattikeittoa ja sämpylä. Meinasin syödä vielä ruispalan, mutta luojan kiitos ne oli menny homeeseen. Harvoin pääsee tota tapahtumaan, ja nyt oon erittäin tyytyväinen, että kävi noin. Mä en tällä kertaa epäonnistunut mun syömislupauksissa, mutta yhessä asiassa mä epäonnistuin. En vieläkään laittanu teille ruoka- ja liikuntajuttuja. Tosin, päätin nyt tässä vähän aikaa elellä max. 300 kcal päivä joten laitan ruokasössötykset myöhemmin. Jotenkin oon koko aika niin poikki, että nyt en edes jaksa hakea tota vihkoa pöydältä ja kirjoittaa. Mun pitäs tehä vielä mun tän päivän jumpat. 8 min legs ja 8 min abs. Olikohan vielä jotain muuta. No, katon sitten samalla kun alan jumppaamaan.

Arvatkaa mitä, tää maailma on ihan sekasin. Oikeesti, täällä meilläkin päin 13-vuotiaat vetää amfetamiinia. Onko se nyt ihan tervettä ton ikäsiltä. No okei, enhän mä itekkään paljoa vanhempi ole, mutta en sentäs polta, juo tai vedä jotain amfea. Mua kävin kässäntunnilla hirveesti vituttamaan tuo asia, ja sittenhän mä loppujenlopuks naureskelin siellä ihan hysteerisenä. Tai no, ei mua mikään naurattanu,, nauroin vaan. Sellasta höhöhö - naurua.

Tehtiin äsken äitin kanssa tilaus h&m:lle. Tilailin sitten kesävaatteita ajatellen, että ne näyttää kivalta mun päälä sitten kesällä. Toivottavasti, koska haluan olla silloin vähintääkin 6 kg laihempi. Tässä mun välitavotteena ois painaa 38 kg tammikuun loppuun mennessä. Musta vaan tuntuu etten onnistu. 21 pv, reilu kilo. Tosin, kyllä mä ehkä onnistun.

Mä suunnittelin, että leivon viikonloppuna. Mustikkapiirakkaa ja cake popseja, ehkä jotain muutakin. Saatan jopa syödäkkin, lupasin että jos koko viikko menee alle 300 kcal per päivä, niin saan syödä lauantaina niin paljon kuin haluan. Kyllä, luitte oikein, saatan vetää ihan helvetisti kaikkea mut whatever. Tiiättekö mulla on sellanen tunne ku olisin aineissa. Ei oo yhtään mun tapasta, että lupailen tollasta. No mä lopetan kirjottamisen, muuten lupaan jotain vielä kamalampaa.

-Elle

6

Tänään on ollu ihan kiva päivä, katoin aamulla kauhea kankkunen -elokuvan ja sitten kun prukat lähti palauttamaan niitä ja meni kahville, aloin mä hyppimään hyppistä. Mut ei siitä tullu mitään, mä en tajua näitä mun nilkkoja, niihin alkaa kivistämään parin hypyn jälkeen, ja nytkin ne on ollu koko päivän ihan kipeet. Muutenkin mun nilkat naksuu ihan hulluna, tosin mulla naksuu koko kroppa. Selailin äsken h&m:n kuvastoa ja rakastuin leggings and tights sivuun. Ne jalat, ne jalat, olen niin kateellinen. Sitten kattelin bikineitä, olen liian lihava niihin. Mutta kun ne on niin kauniita. No, voisin kuitenkin tilata jotain, koska sitten kun olen laiha, voin käyttää niitä. 8) Tosin musta tuntuu, että silloin mulla ei edes enää ole tissejä. Nytkin haluaisin käyttää bandeau yläosia, mut ei riitä tissit ei. Miksei edes osa tästä mun rasvasta voisi ollaa tisseissä?

Mä en oikeen keksi mistä kirjottaa, enkä oikein viittisi väkisin kirjotella, sillä tekstiki alkaa olla aika tönkköä. Laitan myöhemmin illalla ne mun ruoka ja liikuntahommelit yms. Tai sitten huomenna, riippuu siitä monelta taas nukahdan.

5

Oon ilonen, mä yritin tänään ihan kunnolla, oikeesti. Menin aamulla lenkille ja kaikki ois menny hyvin ellei mun nilkat ois alkanu vammaamaan heti suunnilleen 10 minuutin juoksun jälkeen. Siinä sitte nilkutin kotiin itkien vihasta ja kivusta. Syömisetkään ei oo menny ihan nappiin, tortilloja ja kaks leipää. Liika rasvaa, liikaa kaloreita, liikaa hiilareita. Ja nyt oon turvonnu ku mikäki pallokala. Kohta on onneks maanantai ja kaikki alkaa parempana kuin koskaan ennen. Mä voin tulla teille kirjottamaan kuinka taas meni päivä hyvin ja kuinka vaaka senkus näyttää pienempää ja pienempää lukua. Tässä kohtaa te aattelette että niinhän mä sanon. Mutta se ei vaan mee niin, mä aion onnistua. En oo käyny vaa'alla muutamaan päivään, vaikka olin sopinut että käyn maanantaisin ja perjantaisin. Enne oli ongelmana, että saatoin käydä vaa'alla parikymmentäkin kertaa päivässä, yöllä mulla oli välillä herätys sitä varten. Sairasta, nyt oon onneksi päässy edes siitä pakkomielteestä eroon.

Oon katellu net-anttilan sivuilta kaikkia ihania kuntolaitteita. Kuntopyörä ja sellanen vatsalihaslaite olis kivoja. Pyöräillessä kuluttaisi kivasti ja sillä toisella vatsalihasliikkeitten tekeminen olis varmasti mukavempaa, alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään nuo iänikuiset liikkeet. 8 min abs mua silti jaksaa vielä viihdyttää, siihen en oo vielä kyllästynyt, onneksi. Mut nyt, yllätys-yllätys oon taas ihan kuolemanväsynyt.

-Elle

4

Arvatkaa mitä mä oon tehny tässä pari päivää. Syöny normaalisti, aamupalan, iltaruoan ja iltapalan. Huono omatunto on ollu ja on ällöttävän lihava olo, kun ei ole nälkä koko ajan. Mä nyt kuitenki aattelin syödä tällä tavalla koko viikonlopun, ja maanantaina alotan alusta kera kaikkien suunnitelmien. Mua vaa pelottaa etten onnistu, mut pakko vaan yrittää. Ostin tossa pari päivää sitten nilkkapainot ja hyppynarun. Aloin hyppimään, ja totesin et mun täytyy alotella hitaasti, nilkkoihin nimittäin sattuu hyppiessä ja ne naksuu inhottavasti. Mut eiköhän nekin siitä vetristy, kun alottaa ihan kunnolla.

Nämä pari päivää on menny ihan kuin unessa, eilen heti koulusta päästyäni menin sänkyyn ja aloin katsoa nauhalta ohjelmia, nukahin puol ysiltä ja heräsin tänä aamuna varttia vaille kuudelta. Sitten taas sama kaava, kouluun, kotiin kattomaan telkkaria murokulhon kanssa, tosin nyt kirjoitan tätä. Mua väsyttää ihan älyttömästi. Iskä ehotti äsken, että mentäis aamulla kaupungille kahville ja syötäis siinä samalla vaikka jotain hyvää, mä kieltäydyin ja ehotin, että mentäs lenkille ja se kysy: "Ai tohon hirveeseen pakkaseen? Ei kiitos." Ei enää epäilystäkään etten ois näitten lapsi, yhtä laiskoja koko perhe. Mut mä aattelin, että menisin huomenna lenkille. Mul ei kyllä oo vaatteita mut ihan sama, vedän sitten vaikka kymmenet kollarit jalkaan. Tästä viikonlopusta ei nimittäin tule samanlainen kuin kaikista muista. Tänä viikonloppuna mä valmistaudun uuteen alkuun, kun ei mulla muutakaan tekemistä ole. Elättelin päässä sellasta toivoa, että tuo kaipaamani henkilö soittais ja ilmottais että se vois olla. Mutta ei, oon sitten yksin, ja voisin vaikka yrittää saada sykemittaria toimimaan. Se olis tosi kätevä lenkeillä ja kaikilla. Vois aina laittaa tavotteen, että kuinka monta kaloria pitäs kuluttaa.

Tää tekstti alkaa mennä tosi sekavaks ja mun ajatusetki harhailee vihreisiin muumeihin. Joten ehkä mä lopetam ja käyn nukkumaan, kun kirjotan tätäkin jo silmät kiinni. Yöt.

-Elle

3

Mun tiistain paasto meni hyvin, tai no illalla mokasin sen verran, että otin lusikallisen mudcakea. Muuten onnistuin loistavasti. Menin kaverilleni yöksi, vaikka olin vieläkin aikaeron takia ihan poikki, enkä mä nähnyt siitä brünostakaan kun alun. Sitten menin sänkyyn ja nukuin. Ei menny ihan niinkuin piti. Eilen sitten alotin aamun heti syömällä vaaleeta leipää. -.- Niitä meni päivänmittaan neljä, ja illalla söin sitten vielä lohta. Synttöreillä kahta erilaista kakkua, ei hyvä. Mua oksetti, mutta päätin kerrankin olla oksentamatta, se olisi huijaamista. Jos kerran epäonnistun, rankaisen itseäni ja kestän sen luvun vaa'assa, eihän siinä muuten mitään järkeä olisi.

Eilen juoksin pois sieltä synttäreiltä, koska matka oli niin lyhyt. Huomasin miten ihanaa on juosta pimeässä ja pakkasessa. Päätin, että ens viikon alusta kaikki muuttuu. Mulla on tarkat kalorimäärät ja kunto-ohjelma (laitan ne tänne viikonloppuna). Se juokseminen oli yksinkertasesti vaan niin kivaa, että alan harrastaa sitä vähän enemmänkin.

Mä en muuten enää jaksais olla yksin. Mä vaan kaipaan yhtä ihmistä niin helvetisti, vaikka sei ei sitä tiedä. Ja mä voin menettää ton ihmisen lopullisesti, jos se saa tietää erään asia. Mutta ku tää salailukin on kamalaa. Näin viimeyönä unta, hirveetä unta. Siinä tuo henkilö tappoi itsensä, enkä mä saanu ikinä kerrottua sitä salaisuutta. Mä en vaan voi. Onneks oon tässä jokupv (lue: heti kun sillä on aikaa, eli varmaan ikuisuuden päästä) sen kanssa. Täytyy vaan nyt miettiä, että kerronko vai en.

-Elle

2

Kirjoitan nyt sitten aamupostauksen. Eilinen oli muutenkin kamala, ja sitten, arvaatteko mitä äiti päätti tehä mulle anteeksipyynnöksi. Leipiä, sitte se paisto pakastimesta dallas-pullia, mun herkkua. No söin sitten kaks leipää, voilla, kinkulla ja kurkulla. Ja kaks pullaa. Ei vittu. Oli vieläkin niin paha olla, että tuntu et ihan sama mitä syön, oon silti tällänen läskikasa. Jos mietitte, et miks mä kirjotan tätä postausta, ni se johtuu siitä, että teen nyt lupauksen ja sen on pakko pitää, koska en voi mokata sitä, tai vaivun häpeään pitkäksi aikaa. Ja lupaus on se, että paastoan koko päivän. Ainoa paha on, että oon menossa kaverille yöks, ja katotaan brüno. Mua pelottaa, että siellä on herkkuja. No jos on, en syö. Toisaalta, mitä jos en pysty vastustamaan niitä. Huomenna on äitin kummitytön synttärit. Jos siellä on kakkua, aika varmasti syön. Ei tästä vittu tule mitään. Oon aikaeron takiakin niin sekasin, että en jaksa ees urheilla. Oon vaan niin kamala. Haluaisin syödä niin kuin normaalit ihmiset. Se vaan ei käy, ellen halua taas sitä kamalaa syyllisyydentunnetta.

No, mulla on koko päivä aikaa miettiä, että syönkö siellä kaverilla jos on jotain hyvää. Mut sit mulla ois ollu jo kaks iltaa peräkkäin mässyttelyä. Ja sitten jos syön vielä siellä synttäreillä, ni on jo kolme iltaa peräkkäin. Tässä kirjottaessa aloin miettimää, sitä kliseistä lausetta: Nothing tastes as good as thin feels. Joten, jos todella haluan olla laiha, mä välttelen niin kaverin herkut, kuin myös synttäriherkut. Mut taas toisaalta mietin, jos kerran paastoan tämän päivän, voisin ehkä syödä huomenna palan kakkua. Oikeesti, miks kaiken pitää olla näin vaikeeta. Ois vaan niin helppoa, kun vois syödä mitä huvittaa. Toisaalta, en mä halua mikään rasvapallo olla.

Se on kuitenkin päätetty, että tänää paastoan. Paastoa, paastoan. Ja sitten huomisesta en tiedä. Toivottavasti en syö silloinkaan. Tällä postauksella ei muuten ollut mitään virkaa, halusin vaan, että jos mokaan, kaikki saavat sen tietää, ja häpeän itseäni.

-Elle

1

Tänää oli pitkästä aikaa taas sellanen tunne. Sellanen, että miks vitussa oon tässä maailmassa, ku kaikki vois olla niin paljo paremmin, eikä siihen tarvittas ku pari hassua viiltoa ranteisiin. Onneks kuitenkaan en tehnyt mitään (vaikka mieli tekeekin) ja kirjotin veitsellä vaan lantioluun päälle että: FAT. Kuvaa hyvin, ja toimii thinspona. Koko toi ahistus alko riidasta äitin kanssa, vittuilin sille jotaan, ja se käski pitää vaa huolen omista läskeistä. Se tuntu kauheelta, ja juoksinki sitte vessaa pillittämään, tosi kypsää.

Syömiset on menny ihan hyvin, leipä ja sitte keittoa vähäsen. Jokupv ajattelin tehä jotain kasvissosekeittoa, ne on nyt mun tie laihuuteen. Tulin siis vasta eilen lomalta, ja kaikki on jotenki kamalaa, en pysty olla ulkona ku jäädyn, en vaa jaksa mitään aikaeron takia, tänäänkin heräsin jo puol neljältä, ja nyt oon kohta jo käymässä nukkumaan. Ei hyvä, huomenna pitäs mennä kaverille yöks ja jaksaa valvoa, no enköhän mä jotenki siihen pysty.

Anteeksi kämänen postaus, väsyttää ja olo on muutenki mitä paskoin.

-Elle

0

Mä en jaksa. En jaksa olla lihava. En vaan jaksa. Haluun olla laiha, tikku niin pieni ku mahollist. No oon suunnitellu kaiken valmiiks ja must tulee se pienin mahdollinen ihanuus. Se jota kaikki kuolaa. Se josta kaikki puhuu et kuinka se on laihtunu. Se jota mulkoillaa ja huudellaa et anorektikko. Se joka itkee koulun käytävillä ku se pakotetaa hoitoo. Se josta liikkuu huhuja silloin ku se on osastolla. Se jota mulkoillaa ku se tulee osastolta. Se mä haluun olla. Pieni sievä luukasa. Voiko muuta toivoa? Ei. Se on mun unelma johon mä uskon, jonka mä toteutan ja josta mä haaveilen. Se on mun unelma jonka mä toteutan. Tammikuun lopussa vaaka näyttää 37 kg, helmikuun lopussa 35 kg. Heinäkuussa 33 kg. Syyskuussa 32 kg. Silloin mä oon jo aika pieni. Silloin mä oon näyttäny kaikille. Silloin mä oon täydellinen ja toteuttanu mun unelman. Siihen mä pyrin ja sen mä teen.

Mä oon siis Elle, 14-vuotias jolla on taipumusta jonkinlaiseen syömisvammailuun. Ja tuosta ylläolevasta tekstistä, en tosiaankaan halua minnekkään laitokseen, oon vaan realistinen ja tiedän, että jossain vaiheessa tää linna sortuu ja kaikki muuttuu vaan pahemmaks. Ei kukaan voi salata laihtumista. Päätin nyt kuitenkin alottaa blogin, johon kirjotan kaikenlaista, luvassa on siis kaikkea muutakin kun pelkkää laihduttamisjuttua. Tänne tulee siis kaikenlaista arkipäivistäni ihmissuhdeongelmiini. Lukijoitakin olis kiva saada.

-Elle