4

Arvatkaa mitä mä oon tehny tässä pari päivää. Syöny normaalisti, aamupalan, iltaruoan ja iltapalan. Huono omatunto on ollu ja on ällöttävän lihava olo, kun ei ole nälkä koko ajan. Mä nyt kuitenki aattelin syödä tällä tavalla koko viikonlopun, ja maanantaina alotan alusta kera kaikkien suunnitelmien. Mua vaa pelottaa etten onnistu, mut pakko vaan yrittää. Ostin tossa pari päivää sitten nilkkapainot ja hyppynarun. Aloin hyppimään, ja totesin et mun täytyy alotella hitaasti, nilkkoihin nimittäin sattuu hyppiessä ja ne naksuu inhottavasti. Mut eiköhän nekin siitä vetristy, kun alottaa ihan kunnolla.

Nämä pari päivää on menny ihan kuin unessa, eilen heti koulusta päästyäni menin sänkyyn ja aloin katsoa nauhalta ohjelmia, nukahin puol ysiltä ja heräsin tänä aamuna varttia vaille kuudelta. Sitten taas sama kaava, kouluun, kotiin kattomaan telkkaria murokulhon kanssa, tosin nyt kirjoitan tätä. Mua väsyttää ihan älyttömästi. Iskä ehotti äsken, että mentäis aamulla kaupungille kahville ja syötäis siinä samalla vaikka jotain hyvää, mä kieltäydyin ja ehotin, että mentäs lenkille ja se kysy: "Ai tohon hirveeseen pakkaseen? Ei kiitos." Ei enää epäilystäkään etten ois näitten lapsi, yhtä laiskoja koko perhe. Mut mä aattelin, että menisin huomenna lenkille. Mul ei kyllä oo vaatteita mut ihan sama, vedän sitten vaikka kymmenet kollarit jalkaan. Tästä viikonlopusta ei nimittäin tule samanlainen kuin kaikista muista. Tänä viikonloppuna mä valmistaudun uuteen alkuun, kun ei mulla muutakaan tekemistä ole. Elättelin päässä sellasta toivoa, että tuo kaipaamani henkilö soittais ja ilmottais että se vois olla. Mutta ei, oon sitten yksin, ja voisin vaikka yrittää saada sykemittaria toimimaan. Se olis tosi kätevä lenkeillä ja kaikilla. Vois aina laittaa tavotteen, että kuinka monta kaloria pitäs kuluttaa.

Tää tekstti alkaa mennä tosi sekavaks ja mun ajatusetki harhailee vihreisiin muumeihin. Joten ehkä mä lopetam ja käyn nukkumaan, kun kirjotan tätäkin jo silmät kiinni. Yöt.

-Elle