0

Mä en jaksa. En jaksa olla lihava. En vaan jaksa. Haluun olla laiha, tikku niin pieni ku mahollist. No oon suunnitellu kaiken valmiiks ja must tulee se pienin mahdollinen ihanuus. Se jota kaikki kuolaa. Se josta kaikki puhuu et kuinka se on laihtunu. Se jota mulkoillaa ja huudellaa et anorektikko. Se joka itkee koulun käytävillä ku se pakotetaa hoitoo. Se josta liikkuu huhuja silloin ku se on osastolla. Se jota mulkoillaa ku se tulee osastolta. Se mä haluun olla. Pieni sievä luukasa. Voiko muuta toivoa? Ei. Se on mun unelma johon mä uskon, jonka mä toteutan ja josta mä haaveilen. Se on mun unelma jonka mä toteutan. Tammikuun lopussa vaaka näyttää 37 kg, helmikuun lopussa 35 kg. Heinäkuussa 33 kg. Syyskuussa 32 kg. Silloin mä oon jo aika pieni. Silloin mä oon näyttäny kaikille. Silloin mä oon täydellinen ja toteuttanu mun unelman. Siihen mä pyrin ja sen mä teen.

Mä oon siis Elle, 14-vuotias jolla on taipumusta jonkinlaiseen syömisvammailuun. Ja tuosta ylläolevasta tekstistä, en tosiaankaan halua minnekkään laitokseen, oon vaan realistinen ja tiedän, että jossain vaiheessa tää linna sortuu ja kaikki muuttuu vaan pahemmaks. Ei kukaan voi salata laihtumista. Päätin nyt kuitenkin alottaa blogin, johon kirjotan kaikenlaista, luvassa on siis kaikkea muutakin kun pelkkää laihduttamisjuttua. Tänne tulee siis kaikenlaista arkipäivistäni ihmissuhdeongelmiini. Lukijoitakin olis kiva saada.

-Elle