18

Mä sainkin jo koneeni takasin, kiitos äitini. Se tuli työmatkalta ja antoi mulle koneen takasin + se oli ostanu mulle vaatteita. ((((88 En mä edes tiedä miksi se sen takasin anto, varmaan hyvitykseksi siitä, että jouduin olemaan mummolla. Se oli ostanut mulle vaaleat farkkuleggarit ja valkoisen paidan. Ei mitään lihottavampia värejä keksinyt ? Sovitin niitä leggareita ja luulin näyttäväni niissä hyvältä. Peili kuitenkin kertoi totuuden. Ehkä sitten 10 kiloa laihempana..

Olin tänään koiran kanssa lenkillä ja mulle tuli eräs asia mieleen. Kun mä ajattelen aina vaan kaloreita, syömistä ja kuluttamista, mitä normaalit ihmiset ajattelevat ? Ehkä ainut asia, miksi en tahtoisi olla anoreksian pauloissa, on se että tahtoisin taas tuntea asioita. Tahtoisin tuntea iloa ja surua. En iloa siitä että olen laihtunut enkä surua siitä, että olen lihava. Vaan ihan oikeita tunteita, ihastumista, onnellisuutta. Ja ennenkaikkea mä haluaisin nauraa. Ei mitään tekonaurua tai sellaista hihitystä mitä mulla oli viime viikolla kuin olin sekaisin. Ei sellaista, vaan ihan naurua joka tulee kun on onnellinen ja on hauskaa. Mä kyllä tiedän, että heti kun olen laihtunut kauniiksi voin taas tuntea asioita, se on yksi motivaatioistani. Toisaalta haluaisin kaiken sen jo aikaisemmin, mutta ei se mene niin. Ensin työ ja sitten huvi.

-Elle