25

Mua pelottaa. Mua ahistaa. Mä en pysty edes kirjottamaan tänne tälläsenä saatanan valaana. Mä en kestä mun lihomista. Mun on pakko olla laiha. Mä en kestä mun ruumista, mun täytyy vaan jaksaa enää hetki esittää että kaikki on hyvin. Sitten mä voin nauttia laihuudesta, kauniista laihuudesta jonka mä tuun saavuttamaan.

O, musta tuntuu ettei se edes muista mua. Pyöräilin sen ohi yhen meidän yhteisen kaverin kanssa. Ei sanonut edes moita. Mä seisoin 3 metrin päässä siitä. Se vältteli mun katsetta. Mä hengailin sen kanssa samassa porukassa. Ei se sanonu sanaakaan, lopulta mä vetäsin sille tekohymyn. Siihen se sentään vastasi. Musta tuntuu että mä olin joku sen en mä tiedä. Mä yritin jopa päästä eroon tästä helvetistä, ihan vaan se takia. Heti kun se luuli että pääsin, se hylkäs mut. Mä en oo sanonu sille sanaakaan päin naamaa since marraskuun 20. pv. Me käytii silloin kattomassa uusikuu. Mut se antaa mulle tahtoa laihtua. Ehkä se taas on mun kanssa jos mä laihdun.

Kun kävelet pois
Lasken aina ottamasi askeleet
Näetkö kuinka paljon tarvitsen sinua juuri nyt?
Kun olet poissa,
Sydämeni sirpaleet kaipaavat sinua
Kun olet poissa,
Kasvot, jotka opin tuntemaan, kaipaavat myös
Kun olet poissa,
Sanat, jotka minun on kuultava selvitäkseni päivästä
Ja tehdäkseni siitä kunnollisen
Kaipaan sinua

24

Viisi asiaa, joista pidän itsessäni:

1. Jalat, ne on aina ollut sirot ja nytkin kokoa 35-36, vaikka eräälläkin kaverillani on jalka kokoa 42..

2. Hiukset, ne on vieläkin hyväkunoiset ja vahvat, vaikka olen blondannut monta vuotta.

Mä en oikeasti keksi enenmpää. Kiitos kuitenkin sulle ihanaiselle kun haastoit mut, ehkä mä vielä joskus pystyn tän toteuttamaan. Tänään ois muodin yö, eikä mulla oo mtn hajua että kenen kanssa menisin. Kukaan ei edes ole kysyny mua. Kaikki menee isoissa porukoissa, joten kai mun täytyy jotain keksiä. E hengaa hetken O:n kanssa ja mulla ois aikomus käydä moikkaamassa niitä..

Mä oon kirjottanu tätäkin superlyhyttä tekstiä yli tunnin, mulla ei vaan ole mitään sanottavaa. Puoli tuntia mulla meni että keksin noi kaksi asiaa musta, tosin nekin on tollasia pakolla revittyjä. Mun bloggailu on nykyään aika elotonta, mutta mulle vaan ei tapahdu mitään. Mä haluisin mun vanhan elämän takasin. Sen kun olin vähän onnellinen ja mulla oli kavereita. Viime kesänä mä makasin sängyssä melkein koko ajan leikkauksen takia joten en nähnyt ketään. Mä voisin oikeesti sanoa että se kesä pilas mun tän hetkisen elämän. Kesän jälkeen kukaan ei muistanut mua. Eräs koulussa läheinen ystävänikin käveli vaan ohi eikä sanonut edes moikkaa. Mulla on olo kuin kirpulla keskellä autiomaata.

23

Tällä viikolla ei ole mennyt yhtään sen paremmin, on ollut kolmet synttärit joten... Tosin en ole yksilläkään syönyt edes kakkua. Silti liikaa, paino vaan nousee. Kohta mä painan 45 kiloa, sitten 50 kiloa, sitten 60 ja siitä vaan ylöspäin. Tästä ei tuu mitään, mä en vaan voi olla tällänen. Mä oon kirjottanut kaikille jäähyväiskirjeetkin. Mä tosin toivon, että mut ei tarvi antaa niitä.

Sanoin O:lle mesessä " moi 8) " mut se ei vastannut. Mua pelottaa, että odotin liian kauan ja mun pahin painajainen kävi toteen ja menetin sen. Tai sitten menetin sen jo kauan sitten. Mua ahistaa mä en oikeasti tiedä mitä teen jos ei enää halua nähdä mua? Mun sydän hakkaa ihan hulluna. Mitä jos mä olin oikeassa ja olen liian lihava O:lle? Jos se on vaan valehdellu että oon sopiva ja odottanut että lihon ja se voi vaihtaa mut uuteen? Tästä lähtien O on mun motivaatio, sillä kun mä olen laiha, se saattaisi kelpuuttaa mut. Kai ?

Mä olen sisältä vaan mustaa, mä oon täyttä ahdistusta ja suorituspaineita. Mä en tiedä miten selviän kesästä. Haluaisin nauttia ja olla rannalla, mutten vaan voi. Mä saisin kuitenkin jonkun kohtauksen rannalla kun kaikki tuijottaisivat. Sain hissan kokeesta 9- mutta sekään ei riitä. Miksen mä saanut kymppiä, miksen mä lukenut koe-aluetta viittä kertaa, miks mä luin vaan neljä kertaa ? Mut pitäisi olla täydellinen mutten ole. Mä en tiedä miten musta tulee täydellinen musta ei tule ikinä täydellistä.

Mä näin viime yönä painajaista. Tai en varsinaistaa painajaista, mutta siinä oli mun entinen ihastus jaläheisin ystävä joka tosin on nyt kuollut. Unen ansioista mä rohkaistuin puhumaan O:lle jotta en menettäisi sitä, mutta sitten mä olinkin aina liian myöhässä.

22

Musta ei oo kuulunut pitkään aikaan. Mun itsekuri on kadonnut. Kun mut silloin pakotettiin syömään ja mä lihoin, niin nyt olen vain jatkanut lihomista. En pysty enää elämään niillä 300 kalorin määrillä niinkuin silloin vielä alle 40 kilon painoisena. Tai no pystyisin, muttei itsekuri riitä. Aamuisin äiti tekee mulle ihanat ruisleivät joiden päällä on tomaattia ja kurkkua, ja mä syön ne. No, silloin musta ei vielä tunnu että koko päivä olisi pilalla. Koulussa mun ei edes tee mieli ruokaa, nautin vaan kun muut syö. Kotona, hirvittävä nälkä. Syön ruoan ja sitten vielä leivät iltapalaksi. Eihän tolla pitäisi lihoa ? Koska kyllähän mä enemmän päivässä kulutan. No kuitenkin mä olen lihonut 38 kilosta 42 kiloon. Kyllä luitte oikein. 4 kiloa. 4 helvetin kiloa. Mulla on nykyään maha ja näytän siltä kuin olisin raskaana viidennellä kuulla. Huomisesta lähtien mun on pakko palata vanhaan rytmiin, eli että aamulla ei mtn, koulussa ei mtn, kotona jotain kevytta vaikka pari hedelmää ja sitten illalla jugua ja hedelmä. Sitten mä voisin jopa kesällä näyttää ihmiseltä.

Enkä mä ole vieläkään nähnyt O:ta. 5 kuukautta ilman ihmistä jota mä rakastan. Ongelma on mä, mä en uskalla puhua sille mesessä, en uskalla mitään. Meidän piti nähdä silloin hiihtoloman jälkeen mutta ei sitten olla nähty. Mä en uskalla puhua sille joten sanoin sille että soittelee kun voi olla. Ei sitä ilmeisesti kiinnosta, ehkä mä olen ex anorektikon makuun liian lihava tai jtn.

- Elle

21

Mä ehdin jo tässä välissä poistaa tän blogin, mutta palautin tän nyt sitten takasin, tarvitsen paikan johon purkaa ajatukseni.

Koko vikko menny ihan päin persettä. Viime viikonloppuna päätin tehdä itelleni kovan kuoren, jonka läpi en pääsät yhtäkään tunnetta, paitsi tekaistuja. Musta piti tulla vahva ja mun piti kestää kaikki. Ja vitut. Mä en pysty siihen. Mä loukkaannun niin helposti, mulla on surkea huumorintaju ja pelkään, että en ole tarpeeksi hyvä. Mun pitää esittää täydellistä. Itsetunto nollassa, mä haluisin vaan jutella jollekkin. Syömiset kusee, itsekuria ei ole enää.

Mä haluisin nähdä O:ta. Mut ei, mesessä vaihettiin pari sanaa hiihtolomalla ja se sano et nähää joku päivä. Ei olla vieläkään nähty. Näin sen viimeksi marraskuussa ja mulla on niin älytön ikävä. Se ei oikeasti tiedä miten tärkeä se on mulle. Mut mä tiedän, et mä en ole yhtä tärkeä sille. Se uhkas katkasta välit silloin marraskuussa kun sai tietää et olen jatkanu laihuttamista. Mä olisin halunnu et se on mun kanssa. Mä olen mustasukkanen, sillä on uus tyttöystävä, S. Mä tiesin aina, et S on kusessa O:hon. O vaan ei tajunnut sitä. Eikä sitä, miten paljon mä siitä tykkään. Yksi syy lahduttaa, täydellisen laihana kaikki rakastaa mua, rakastaahan ? Ainakin mä uskottelen niin, vaikka oikeasti mä tiedän, että O inhoaa mua kun olen kaunis luuranko. Mua pelottaa etten nää sitä enää ikinä. Se on melkein aina mesessä kun mäkin olen. Klikkaan joka kerta ja avaan keskustelun. Mä en vaan ikinä sano mitään.

Mut mä en oikeasti enää tajua mitään. Kaikki inhoavat mua tälläsenä possuna, mutta mitä jos mä en kelpaa laihanakaan. Mulla ei varmaan kohta ole enää yhtäkään kaveria. E kyselee multa vähän väliä, että milloin voin olla. Lupasin olla sen kanssa silloin viikko sitten perjantaina. No, se päättikin että menee kavereidensa kanssa leffaan. Tänään se kysyi, että voinko olla, mutta kun lupasin, se ei voinutkaan olla. Oikeasti, mitä näiden ihmisten päässä pyörii.

Mun täytyy vaan jaksaa ja yrittää kasvattaa kova kuori. Ja keskittyä kuihtumaan.

20

Turhautunut. Siltä musta on tuntunu jo pitkän aikaa. Turhautunut, turhaunut, turhautunut.
Ekaksi olen turhautunut siihen, että käytiin tänään ravintolassa. En syönyt jälkiruokaa, mutta lihottavan caesarsalaatin ja superlihottavia sipuirenkaita. Mut se ei ole ihan niin paha jos pääsen viikonlopuksi kaverille, siellä ei tarvi syödä, joten tämä päivä sai olla mun lauantai.

Tokaksi olen turhautunut mun pelkoihin. Pelkään kaikkea. Pelkään lihomista, pelkään kiinni jäämistä, pelkään pimeää, en uskalla kääntää kylkeä sängyssä ennenkuin olen sytyttänyt seinässä olevan yövalon. En uskalla astua mun sängystä alas, vaan hyppään aina kauas, jotta kukaan ei voi tarttua mun nilkkoihin. Mua pelottaa kaikki rapina, pelkään että joku tulee ja tappaa mut. Mä en uskalla kävellä portaissa jos joku tulee mun takana. Mä pelkään ötököitä. Mä pelkään hampaita pestessä sylkästä sillä mun mielestä peilissä vilahtaa silloin joku tumma hahmo. Toi lista jatkuis vielä vaikka kuinka paljon. Toisin sanoen mä pelkään ihan kaikkea. Mulla ei ole mitään hajua miten pääsisin mun peloista eroon. Oon yrittäny kävellä pimeässä mun huoneesta vessaan, mutta lopputulos on se, että mä juoksen vessaan ja laitan valot päälle. Sitten mun sydän hakkaa ihan hulluna kun mua pelotti niin paljon.

Tiedättekö kuinka turhauttavaa tollanen on. Nytkin mä makaan jalat koukussa sängyllä ja mua pelottaa suoristaa jalat, koska siellä takana saattaisi olla jotain. Mulla on oikeasti joku hirveä pelkotauti. Ja musta tuntuu, että tää menee vaan koko ajan pahemmaksi.

19

Syömiset menny tänään suunnitellusti, eli siis söin vähän makaronilaatikkoa ja illalla syön jugurtin. Mun uusi suunnitelma on se, että syön nykyään iltaruoan ja iltapalan. Huomasin, että en voi syödä pelkästään jotain hedelmiä, koska muutaman päivän kuluttua repsahdan. Enkä mä toivottavasti liho, vaikka syönkin kerran päivässä vähän paremmin.

Kävin kirjastossa ja lainasin callanetics - ihannevartalo 30 päivässä kirjan. Toivottavasti toimii, ainakin monet on sitä kehuneet. Ajattelin kohta tehdä sen jumpan ja sitten vaikka katsoa telkkaria. Mun elämä on oikeasti niin tylsää, etten keksi mitä kirjottaisin. Ihmissuhteet kusee, nään kavereita vaan koulussa ja sitten niitä eri koulussa olevia max. kerran kuussa. Mä en laskettele joten oon aika ihan out kaikista jutuista. Mä mietinkin, et jos alkaisin laskettelemaan,

olishan sekin liikuntaa ja parempaa kuin telkkarin katselu.

18

Mä sainkin jo koneeni takasin, kiitos äitini. Se tuli työmatkalta ja antoi mulle koneen takasin + se oli ostanu mulle vaatteita. ((((88 En mä edes tiedä miksi se sen takasin anto, varmaan hyvitykseksi siitä, että jouduin olemaan mummolla. Se oli ostanut mulle vaaleat farkkuleggarit ja valkoisen paidan. Ei mitään lihottavampia värejä keksinyt ? Sovitin niitä leggareita ja luulin näyttäväni niissä hyvältä. Peili kuitenkin kertoi totuuden. Ehkä sitten 10 kiloa laihempana..

Olin tänään koiran kanssa lenkillä ja mulle tuli eräs asia mieleen. Kun mä ajattelen aina vaan kaloreita, syömistä ja kuluttamista, mitä normaalit ihmiset ajattelevat ? Ehkä ainut asia, miksi en tahtoisi olla anoreksian pauloissa, on se että tahtoisin taas tuntea asioita. Tahtoisin tuntea iloa ja surua. En iloa siitä että olen laihtunut enkä surua siitä, että olen lihava. Vaan ihan oikeita tunteita, ihastumista, onnellisuutta. Ja ennenkaikkea mä haluaisin nauraa. Ei mitään tekonaurua tai sellaista hihitystä mitä mulla oli viime viikolla kuin olin sekaisin. Ei sellaista, vaan ihan naurua joka tulee kun on onnellinen ja on hauskaa. Mä kyllä tiedän, että heti kun olen laihtunut kauniiksi voin taas tuntea asioita, se on yksi motivaatioistani. Toisaalta haluaisin kaiken sen jo aikaisemmin, mutta ei se mene niin. Ensin työ ja sitten huvi.

-Elle

17

Pientä taukoa taas, multa otettiin kone pois, enkä tiedä, että milloin saan sen takaisin. Nytkin olen kirjastossa, kun kävin samalla hakemassa pari kirjaa. Olen ollut koko viikon mummollani -porukat molemmat työmatkoilla- ja lihonut olen varmaan sata kiloa. Onneksi pääsen tänään kotiin.

Tsemiä! ♥

16

HUOM Lisäsin nyt sitten itsestäni kuvan. Muistin ottaa sen vasta nyt, joten maha on turvonnut kun meillä oli jo ruoka. Mutta siis:


























Hyi mua ällöttää. Inhoan tota pömppistä. -10kg ja saattaisin näyttää edes siedettävältä. Tuun varmaan katumapäälle ja poistan tän, mutta siihen asti se on teidän pällisteltävissä. 8)

15

Mä oon ollu tänään outo, ihan kuin jossain aineissa. Mä oon vaan hymyilly kaikelle ja puhunut huonekaluillekkin. Aamulla heti herätessäni menin vaa'alle. Paino oli noussut, sillä meillä oli olllut taas yhteiset ateriat parin päivän ajan, mutta se ei haitannut mua. Mä tiesin, että en voi taaskaan jatkaa laihdutusta kuin vasta ensi viikon torstaina, joten en jaksanut murehtia. Tähän tän päivän hyvään oloon saattaa vaikuttaa kyllä myös se, että eilen päästelin vähän höyryjä sellasen itku-ahdistuskohtauksen parissa. Siinä tuli tosin vähän tuhottua kylkeä veitsen kanssa, mutta mä olen nyt niin iloinen etten jaksa murehtia.

O jutteli mun kanssa mesessä yhtenä päivänä. Mä yllätyin kun näin, että se oli online ja suorastaan järkytyin kun se jutteli mulle. Se kyseli multa kaikenlaista ja mä olin kerrankin rehellinen ja kerroin, että jäin kiinni laihdutuksesta. Sitten se kerto, että sen kaveri kuoli anoreksiaan. Mähän en tietenkään keksinyt mitään sanottavaa, sillä mä suorastaan ihannoin sitä sen kaveria, mäkin haluaisin olla niin laiha. Sairasta, sairasta, sairasta..

Mä ajattelin, että laitan teille huomenna kuvan mun valasvartalostani. Mutta se ei sitten ole yhtään varmaa. Se thinspais kivasti, mutta mä en tiedä uskallanko. Hehs. Mä olisin lisännyt jo tänään, mutta kameran akku oli loppu ja mä jouduin syömään sitä ennen, enkä mä taas viitsinyt laittaa kuvaa turvonneesta mahasta. Joten siis huomenna ehkä.
-Elle

14

~ banaani n. 85 kcal
~ mandariini n. 50 kcal
~ teetä puoli mukillista ? kcal

= n. 170 kcal

Siinä mun tän päivän syömiset. Päätin, että aloitan tänään kaiken alusta, mutta olen nyt varovaisempi. Tosin, nyt olen myös vainoharhaisempi. Tahdon näyttää samalta kuin tuo ylläoleva tyttö, tahdon että luuni näkyvät selvästi ja että rintalastani paistaa. Joidenkin mielestä paistava rintalasta saattaa olla ällö, mutta minusta se kielii laihuudesta. Useimmilla todella laihoilla rintalasta näkyy selvästi, mutta monilla hoikilla se ei näy ollenkaan. Tykkääkö kukaan muu rintalastasta ?

Mä oon nyt taas piilotellu ruokaa roskikseen. Mä tiedän, että äitini katsoo roskikseen ja siksi yritän upottaa ruuat kaikkien muiden ruokien alle. Äsken pelästyin ihan kuoliaaksi, kun äiti kysyi, että mitä teen huomenna (hiihtoloma) ja miten mun ruuat. Mä tietenkin luulin, että se oli löytänyt roskiksesta ne tän päiväset ruuat ja siksi kyseli. Niinkuin aikasemmin sanoin, mä oon nyt todella vainoharhanen. Mä laskin taas laskurilla, että kuinka paljon saisin syödä, jotta laihtuisin kymmenen kiloa kolmessa kuukaudessa. Tulos oli 600-500 kcal. Musta se on ihan hitosti, toimiikohan toi oikeesti alipainosilla. Kun kyllähän siihen laitetaan pituus ja paino jne, mut silti. No jos toimii, ja mun syömiset pysyy tälläsinä, niin laihdun helposti yli 10 kiloa kolmessa kuukaudessa. ((((88

-Elle

13

Mä en jaksa enää tätä. Mä haluaisin jo pystyä laihduttamaan kunnolla. Pystyn välttämään aamupalan, kouluruoan, mutta kotona syödään aina yhdessä -ja mulle laitetaan annos valmiiksi. Luulisi, ettei se lihota, mutta nykyään meillä on aina jotain jälkkäriä ja sekin on mulla jo valmiiksi annosteltu. Iltapalalla mulle laitetaan aina iso lasillinen kaakaota ja sellasta ällöä pullamössöleipää. Nice. Enkä mä edes tiedä vielä, että voinko ostaa kuntopyörää. Ollaan nimittäin ehkä lähdössä amerikkaan ja nykissä on macys ja sitähän mä en voi vastustaa. Joten tarvitsen shoppailurahaa. Oon muutenkin nyt ihan köyhä. Mulla on satanen säästössä ja saan viikkorahaa 10€. Luulisi sen riittävän, mutta ei nytkin mä oon menossa tänään shoppailemaan ja mulla on köyhä olo, vaikka mulla on 30€ ja 20€ lahjakortti h&m:ään. Olen parantumaton shoppailuaddikti.

Tääkin teksti muuttui rahapuheeksi, sillä mulla ei ole oikeasti mitään kerrottavaa. Mut kyllä mä vielä alan laihtumaan, jaihan kunnolla. Tsemiä! ♥

12

Moi. Musta ei ole kuulunut vähään aikaan mitään, yksi ihanainen ehtikin jo kysyä, että mitä mulle kuuluu. Kiitos sulle. ♥ Mä olen lihonut, takasin 40.3 kiloon ja mun äiti taitaa tietää mun laihuttamisesta. Unohdin tapa minut äiti-kirjan vahingossa näkyville ja siitä asti se on kytänny mua. Se laittaa mulle ruuan valmiiksi annoksiksi, katsoo, että onko ruokaa roskiksessa, selittää kuinka saan syödä vielä ainakin kymmenen vuotta mitä haluan enkä silti liho. Joten, laihduttamisesta ei tule mitään. Mä vedin ruuan aluksi pöntöstä alas, mutta sitten äitini keksi, että meillä aletaan syömään yhdessä. Tällä hetkellä pystyn skippaamaan ruoat ainoastaan koulussa. Ei hyvä. Mä yritän nyt kuitenkin syödä, jotta äiti luulisi kaiken olevan ok. Sitten voin taas onneksi jatkaa laihduttamista. Mä aion ostaa kuntopyörän, mulla on rahatkin ja kaikki. Sitä voin sitten vaikka yöllä polkea, niin saan edes osan syömistäni kaloreista pois.

Tsemiä teille, ja olkaa varovaisempia kuin mä! ♥

11

Mun olo on likainen. Mä heräsin, eikä mulla ollut tyhjää mahaa. Oli vain vielä isompi, täysi ja turvonnut maha. Motivaatio nollissa, eilen mulla oli taas veitsi kädessä, vain koska äiti sano, että mun hiukset on takussa. En kuitenkaan tehnyt mitään.

Ps. "sä laihut tota menoa ja sit on edessä pitkä sairaalareissu" <-- Äiti kun en syönyt aamupalaa ja se näki mun puhelimen thinspo-taustakuvan. Mä en tahdo jäädä kiinni.

10

Hei taas. Päätin nyt, että käyn tänne aina välillä kirjoittelemassa jotain väliaikatietoja. Tää viikko on mennyt ihan suhteellisen hyvin. Vaaka näytti aamulla 38.4, joten laitoin ruksin tonne sivupalkkiin. Olisin voinut tietty odottaa vielä huomisen painon, mutta ajattelin, että ei se nyt tämän päivän aikana yli 39 kg nouse. Tänään olen syönyt yhdet mini parsa- ja kukkakaalit, vähän makaronilaatikkoa ja hedelmäsalaattia. Illalla vielä jugurtti (120 kcal).. Eilen söin puolikkaan banaanin, suklaakakun palasen ja join koffarissa mielettömän hyvän mokkakahvin. Silti paino on laskenut. I'm so happy, happy. ♥

Ei mulla taaskaan muuta asiaa ollut. Tsemiä kaikille!

-Elle

i

Tämä blogi jää nyt tauolle. Tauon pituus riippuu minusta ja siitä kuinka nopeasti pystyn laihduttamaan. En viitsi kirjoittaa epäonnistuneista päivistä koko ajan, mutten viitsi jättää tätä blogia ilman mitään tiedotusta siitä miksen kirjoita. Palaan kirjoittamaan heti kun vaaka näyttää alle 37 kg. En myöskään kommentoi muiden blogeihin, haluan keskittyä nyt hetken vain omaan laihduttamiseen, anteeksi. Siihen asti: Tsemiä kaikille ja olkaa vahvempia kuin minä! ♥

Ps. Vaihdoin blogin nimen. Se on nyt: kunnes kuolema meidät erottaa. Tämä tieto tosin ei ollut mitenkään järin tarpeellinen, sillä blogin nimihän ei ole edes bannerissa.

-Elle

9

Anteeksi, kirjoittaminen on jäänyt, kommentoiminen on jäänyt, kaikki on jäänyt. En vain ole viitsinyt tulla ruikuttamaan epäonnistuneista päivistä ja siitä kuinka olen lihava ja paisun kuin mikäkin helvetin pullataikina.

Meillä oli tänään koulussa luistelua, se meni niin kauan hyvin, kunnes kaatusin (kuka on keksinyt, että kaunoluistimissa pitää olla piikit?) ja löin pääni. No siinä sitten itkin kuin pikkukakara jäällä, koko luokka ja rinnakkaisluokka tuijotti. Päähän sattui kuin joku olisi lyönyt sitä lekalla. Itkin vaan jäällä ja kun mulle sanottiin että "rauhoitu" niin mä vaan huusin ja pidin käsiä korvilla. Se kipu vaan oli uskomaton. Menin pukukopeille, ja makoilin penkillä samalla kun opettaja soitti mun äitille. Äiti tuli ja oltiin lähössä, mutta huomasin etten voi koukistaa jalkaa. Polvi oli turvonnu ihan jätiksi. Siinä sitten lähettiin terveykeskukseen, siellä ootettiin muutama tunti, ennekuin päästiin edes röntgeniin. Sen jälkeen mä ehdin jopa nukkua ennenkuin lääkäri tuli. Ei ollu murtumaa, mutta mulla oli menny verta nivelpussiin. Se tyhjennettiin ruiskulla, ja mä karjuin siellä, että varmasti muutkin siinä huoneessa olivat kuuli. Mun kipukynnys on vaan surkea. Paine siinä polvessa vaan oli niin kova. Nyt mulla on sitten side jalassa, koulutaksi viikon ajaksi, ja kävelen kepeillä. Ei tule nyt liikkumisesta vähään aikaan mitään. Kohta mua tuskin edes otetaan liikuntaan. Eka oli koko syksyn erään toisen vamman takia pois liikunnasta, ja nyt tämä. Naurettiin mun siskon kanssa, että mun tuurilla kylkiluutkin murtuu kun aivastan.

Mutta yhen asian huomasin tän päivän aikana. Sen, kuinka paljon mä rakastan mun siskoa. Se on ihana, se huolehtii musta. Me tehtiin yhessä tomaattikeittoa, juteltiin kaikista sen ja mun tapaturmista ja naurettiin. Se on palvellu mua koko päivän kun en ole oikein pystynyt liikkumaan. Meillä kun on mun huoneen ja keittiön välillä portaat, keittiön ja olkkarin välillä portaat, joten liikkuminen olis ollu hieman hankalaa. Se on vaan niin kiva. Äsken me vaan makoiltiin yhdessä olkkarin sohvalla ja naurettiin. Ihan kuin pieninä.

Olis kiva olla pieni, silloin ei tiennyt maailman murheista mitään. Silloin ei ollut lihava, silloin ei ollut sydänsuruja. Silloin oli vaan oma itsensä välittämättä muista. Sellanen kun olisi vieläkin.

Tää laulu kuvaa niin mun tunteita O:ta kohtaan. Mua vaan pelottaa, että se unohtaa mut, se ei oo vieläkään puhunu mulle mitään joulukuun jälkeen. Ikävä.

-Elle

8

Varotan jo etukäteen kirjotusvirheistä ja turhanpäiväsestä selityksestä. 8)

Mä en yhtään tiedä mitä kirjottaa. Oon ollu jo pitkän aikaa ihan haamu, koko ajan väsyttää, enkä jaksa mitään. Väsymys johtuu siitä, etten ole vieläkään puhnut sen erään henkilön kanssa ja nään joka yö painajaisia. Nukahdan aina jo joskus kymmeneltä ja herään sitten yhen - kahen aikaan. Sen jälkeen saan vaan torkahdeltua. Oon syöny liikaa, tai no alle 500 kcal onneks pysyin, ahistaa. Silti mä en vaan jaksa välittää. Mua pelottaa nähä se eräs henkilö, sillä olen lihava -edelleenkin. Haluaisin laihtua ennen kuin näen hänet, mutta en kuitenkaan jaksa näitä painajaisia.

Lupasin mennä huomenna koulun jälkeen koffariin. Se oli hyvä ajatus niin kauan, kunnes mulle selvisi, että koffarin sivuilta ei löydy kalorimääriä. En mä tiedä, että mitä mä aijon syödä. Mukava sentäs, että mua pyydettiin. Oon ollu koko ajan heinäkuusta tähän päivään vaan kahden ihmisen kanssa. Sen henkilön ja tämän jonka kanssa menen huomenna kahville. Henkilö saa tästä lähtien olla O ja kaveri E. Tai, olenhan mä koulussa muitakin nähny, mutta siis vapaa-ajalla. Creepyä, olenko edes säälittävä. Toisaalta, mä en edes jaksa muita, E:lle voin kertoa kaiken. Kysyin siltä, että tukisko se mua, vaikka olisin kuolemaisellani laihuttamisen takia. Se sano, että "en tiiä, en usko". Suunniteltiin yhessä vaiheessa, kuinka laihutetaan yhessä ja sitte tuetaa toisiamme. Mut mä oon kamala ihminen, oon ilonen, että se vaa mässyttää ja kutsu mun koffaariinki. Ei mun oo pakko ottaa mtn, ja se oletettavasti vetää taas jonku vaahtokarkkikaakaon. Mä oon oikeasti kamala. Mutta kun mä haluun vaan olla laihempi kun muut. Mut sen on silti ihana. Ja O taas on niin luotettava. Joka kerta kun nähään, ni jompukumpi itkee toiselleen jotaan. Mut sekin on ihana.

Tätäkin sontaa kirjottaessa on menny jo monta kappaletta puhelimessa. Oikeesti, tiiättekö sen tunteen, ku silmien räpsäytyskin vaatii pinnistelyjä, kun ei vaan jaksa. Ei kykene. On vaan. Mun silmäluomet alkaa painumaan alaspäin, pystyn sentäs vielä kirjottamaan. Hyvää yötä kaikille.

Jos te uskotte, te pystytte. ♥

-Elle

7

Mulla on onnistunut fiilis. Vaaka ei näyttäny aamullaa ihan toivottua lukua, vaan 39,4. No ei niin paha kuin voisi olla tuon viikonlopun jälkeen. Oon syönyt tänään 200-250 kaloria, eikä ole yhtään nälkä, enemminkin täysi, sillä söin kaikki kalorit vasta kuuden aikaan. Tomaattikeittoa ja sämpylä. Meinasin syödä vielä ruispalan, mutta luojan kiitos ne oli menny homeeseen. Harvoin pääsee tota tapahtumaan, ja nyt oon erittäin tyytyväinen, että kävi noin. Mä en tällä kertaa epäonnistunut mun syömislupauksissa, mutta yhessä asiassa mä epäonnistuin. En vieläkään laittanu teille ruoka- ja liikuntajuttuja. Tosin, päätin nyt tässä vähän aikaa elellä max. 300 kcal päivä joten laitan ruokasössötykset myöhemmin. Jotenkin oon koko aika niin poikki, että nyt en edes jaksa hakea tota vihkoa pöydältä ja kirjoittaa. Mun pitäs tehä vielä mun tän päivän jumpat. 8 min legs ja 8 min abs. Olikohan vielä jotain muuta. No, katon sitten samalla kun alan jumppaamaan.

Arvatkaa mitä, tää maailma on ihan sekasin. Oikeesti, täällä meilläkin päin 13-vuotiaat vetää amfetamiinia. Onko se nyt ihan tervettä ton ikäsiltä. No okei, enhän mä itekkään paljoa vanhempi ole, mutta en sentäs polta, juo tai vedä jotain amfea. Mua kävin kässäntunnilla hirveesti vituttamaan tuo asia, ja sittenhän mä loppujenlopuks naureskelin siellä ihan hysteerisenä. Tai no, ei mua mikään naurattanu,, nauroin vaan. Sellasta höhöhö - naurua.

Tehtiin äsken äitin kanssa tilaus h&m:lle. Tilailin sitten kesävaatteita ajatellen, että ne näyttää kivalta mun päälä sitten kesällä. Toivottavasti, koska haluan olla silloin vähintääkin 6 kg laihempi. Tässä mun välitavotteena ois painaa 38 kg tammikuun loppuun mennessä. Musta vaan tuntuu etten onnistu. 21 pv, reilu kilo. Tosin, kyllä mä ehkä onnistun.

Mä suunnittelin, että leivon viikonloppuna. Mustikkapiirakkaa ja cake popseja, ehkä jotain muutakin. Saatan jopa syödäkkin, lupasin että jos koko viikko menee alle 300 kcal per päivä, niin saan syödä lauantaina niin paljon kuin haluan. Kyllä, luitte oikein, saatan vetää ihan helvetisti kaikkea mut whatever. Tiiättekö mulla on sellanen tunne ku olisin aineissa. Ei oo yhtään mun tapasta, että lupailen tollasta. No mä lopetan kirjottamisen, muuten lupaan jotain vielä kamalampaa.

-Elle

6

Tänään on ollu ihan kiva päivä, katoin aamulla kauhea kankkunen -elokuvan ja sitten kun prukat lähti palauttamaan niitä ja meni kahville, aloin mä hyppimään hyppistä. Mut ei siitä tullu mitään, mä en tajua näitä mun nilkkoja, niihin alkaa kivistämään parin hypyn jälkeen, ja nytkin ne on ollu koko päivän ihan kipeet. Muutenkin mun nilkat naksuu ihan hulluna, tosin mulla naksuu koko kroppa. Selailin äsken h&m:n kuvastoa ja rakastuin leggings and tights sivuun. Ne jalat, ne jalat, olen niin kateellinen. Sitten kattelin bikineitä, olen liian lihava niihin. Mutta kun ne on niin kauniita. No, voisin kuitenkin tilata jotain, koska sitten kun olen laiha, voin käyttää niitä. 8) Tosin musta tuntuu, että silloin mulla ei edes enää ole tissejä. Nytkin haluaisin käyttää bandeau yläosia, mut ei riitä tissit ei. Miksei edes osa tästä mun rasvasta voisi ollaa tisseissä?

Mä en oikeen keksi mistä kirjottaa, enkä oikein viittisi väkisin kirjotella, sillä tekstiki alkaa olla aika tönkköä. Laitan myöhemmin illalla ne mun ruoka ja liikuntahommelit yms. Tai sitten huomenna, riippuu siitä monelta taas nukahdan.

5

Oon ilonen, mä yritin tänään ihan kunnolla, oikeesti. Menin aamulla lenkille ja kaikki ois menny hyvin ellei mun nilkat ois alkanu vammaamaan heti suunnilleen 10 minuutin juoksun jälkeen. Siinä sitte nilkutin kotiin itkien vihasta ja kivusta. Syömisetkään ei oo menny ihan nappiin, tortilloja ja kaks leipää. Liika rasvaa, liikaa kaloreita, liikaa hiilareita. Ja nyt oon turvonnu ku mikäki pallokala. Kohta on onneks maanantai ja kaikki alkaa parempana kuin koskaan ennen. Mä voin tulla teille kirjottamaan kuinka taas meni päivä hyvin ja kuinka vaaka senkus näyttää pienempää ja pienempää lukua. Tässä kohtaa te aattelette että niinhän mä sanon. Mutta se ei vaan mee niin, mä aion onnistua. En oo käyny vaa'alla muutamaan päivään, vaikka olin sopinut että käyn maanantaisin ja perjantaisin. Enne oli ongelmana, että saatoin käydä vaa'alla parikymmentäkin kertaa päivässä, yöllä mulla oli välillä herätys sitä varten. Sairasta, nyt oon onneksi päässy edes siitä pakkomielteestä eroon.

Oon katellu net-anttilan sivuilta kaikkia ihania kuntolaitteita. Kuntopyörä ja sellanen vatsalihaslaite olis kivoja. Pyöräillessä kuluttaisi kivasti ja sillä toisella vatsalihasliikkeitten tekeminen olis varmasti mukavempaa, alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään nuo iänikuiset liikkeet. 8 min abs mua silti jaksaa vielä viihdyttää, siihen en oo vielä kyllästynyt, onneksi. Mut nyt, yllätys-yllätys oon taas ihan kuolemanväsynyt.

-Elle

4

Arvatkaa mitä mä oon tehny tässä pari päivää. Syöny normaalisti, aamupalan, iltaruoan ja iltapalan. Huono omatunto on ollu ja on ällöttävän lihava olo, kun ei ole nälkä koko ajan. Mä nyt kuitenki aattelin syödä tällä tavalla koko viikonlopun, ja maanantaina alotan alusta kera kaikkien suunnitelmien. Mua vaa pelottaa etten onnistu, mut pakko vaan yrittää. Ostin tossa pari päivää sitten nilkkapainot ja hyppynarun. Aloin hyppimään, ja totesin et mun täytyy alotella hitaasti, nilkkoihin nimittäin sattuu hyppiessä ja ne naksuu inhottavasti. Mut eiköhän nekin siitä vetristy, kun alottaa ihan kunnolla.

Nämä pari päivää on menny ihan kuin unessa, eilen heti koulusta päästyäni menin sänkyyn ja aloin katsoa nauhalta ohjelmia, nukahin puol ysiltä ja heräsin tänä aamuna varttia vaille kuudelta. Sitten taas sama kaava, kouluun, kotiin kattomaan telkkaria murokulhon kanssa, tosin nyt kirjoitan tätä. Mua väsyttää ihan älyttömästi. Iskä ehotti äsken, että mentäis aamulla kaupungille kahville ja syötäis siinä samalla vaikka jotain hyvää, mä kieltäydyin ja ehotin, että mentäs lenkille ja se kysy: "Ai tohon hirveeseen pakkaseen? Ei kiitos." Ei enää epäilystäkään etten ois näitten lapsi, yhtä laiskoja koko perhe. Mut mä aattelin, että menisin huomenna lenkille. Mul ei kyllä oo vaatteita mut ihan sama, vedän sitten vaikka kymmenet kollarit jalkaan. Tästä viikonlopusta ei nimittäin tule samanlainen kuin kaikista muista. Tänä viikonloppuna mä valmistaudun uuteen alkuun, kun ei mulla muutakaan tekemistä ole. Elättelin päässä sellasta toivoa, että tuo kaipaamani henkilö soittais ja ilmottais että se vois olla. Mutta ei, oon sitten yksin, ja voisin vaikka yrittää saada sykemittaria toimimaan. Se olis tosi kätevä lenkeillä ja kaikilla. Vois aina laittaa tavotteen, että kuinka monta kaloria pitäs kuluttaa.

Tää tekstti alkaa mennä tosi sekavaks ja mun ajatusetki harhailee vihreisiin muumeihin. Joten ehkä mä lopetam ja käyn nukkumaan, kun kirjotan tätäkin jo silmät kiinni. Yöt.

-Elle

3

Mun tiistain paasto meni hyvin, tai no illalla mokasin sen verran, että otin lusikallisen mudcakea. Muuten onnistuin loistavasti. Menin kaverilleni yöksi, vaikka olin vieläkin aikaeron takia ihan poikki, enkä mä nähnyt siitä brünostakaan kun alun. Sitten menin sänkyyn ja nukuin. Ei menny ihan niinkuin piti. Eilen sitten alotin aamun heti syömällä vaaleeta leipää. -.- Niitä meni päivänmittaan neljä, ja illalla söin sitten vielä lohta. Synttöreillä kahta erilaista kakkua, ei hyvä. Mua oksetti, mutta päätin kerrankin olla oksentamatta, se olisi huijaamista. Jos kerran epäonnistun, rankaisen itseäni ja kestän sen luvun vaa'assa, eihän siinä muuten mitään järkeä olisi.

Eilen juoksin pois sieltä synttäreiltä, koska matka oli niin lyhyt. Huomasin miten ihanaa on juosta pimeässä ja pakkasessa. Päätin, että ens viikon alusta kaikki muuttuu. Mulla on tarkat kalorimäärät ja kunto-ohjelma (laitan ne tänne viikonloppuna). Se juokseminen oli yksinkertasesti vaan niin kivaa, että alan harrastaa sitä vähän enemmänkin.

Mä en muuten enää jaksais olla yksin. Mä vaan kaipaan yhtä ihmistä niin helvetisti, vaikka sei ei sitä tiedä. Ja mä voin menettää ton ihmisen lopullisesti, jos se saa tietää erään asia. Mutta ku tää salailukin on kamalaa. Näin viimeyönä unta, hirveetä unta. Siinä tuo henkilö tappoi itsensä, enkä mä saanu ikinä kerrottua sitä salaisuutta. Mä en vaan voi. Onneks oon tässä jokupv (lue: heti kun sillä on aikaa, eli varmaan ikuisuuden päästä) sen kanssa. Täytyy vaan nyt miettiä, että kerronko vai en.

-Elle

2

Kirjoitan nyt sitten aamupostauksen. Eilinen oli muutenkin kamala, ja sitten, arvaatteko mitä äiti päätti tehä mulle anteeksipyynnöksi. Leipiä, sitte se paisto pakastimesta dallas-pullia, mun herkkua. No söin sitten kaks leipää, voilla, kinkulla ja kurkulla. Ja kaks pullaa. Ei vittu. Oli vieläkin niin paha olla, että tuntu et ihan sama mitä syön, oon silti tällänen läskikasa. Jos mietitte, et miks mä kirjotan tätä postausta, ni se johtuu siitä, että teen nyt lupauksen ja sen on pakko pitää, koska en voi mokata sitä, tai vaivun häpeään pitkäksi aikaa. Ja lupaus on se, että paastoan koko päivän. Ainoa paha on, että oon menossa kaverille yöks, ja katotaan brüno. Mua pelottaa, että siellä on herkkuja. No jos on, en syö. Toisaalta, mitä jos en pysty vastustamaan niitä. Huomenna on äitin kummitytön synttärit. Jos siellä on kakkua, aika varmasti syön. Ei tästä vittu tule mitään. Oon aikaeron takiakin niin sekasin, että en jaksa ees urheilla. Oon vaan niin kamala. Haluaisin syödä niin kuin normaalit ihmiset. Se vaan ei käy, ellen halua taas sitä kamalaa syyllisyydentunnetta.

No, mulla on koko päivä aikaa miettiä, että syönkö siellä kaverilla jos on jotain hyvää. Mut sit mulla ois ollu jo kaks iltaa peräkkäin mässyttelyä. Ja sitten jos syön vielä siellä synttäreillä, ni on jo kolme iltaa peräkkäin. Tässä kirjottaessa aloin miettimää, sitä kliseistä lausetta: Nothing tastes as good as thin feels. Joten, jos todella haluan olla laiha, mä välttelen niin kaverin herkut, kuin myös synttäriherkut. Mut taas toisaalta mietin, jos kerran paastoan tämän päivän, voisin ehkä syödä huomenna palan kakkua. Oikeesti, miks kaiken pitää olla näin vaikeeta. Ois vaan niin helppoa, kun vois syödä mitä huvittaa. Toisaalta, en mä halua mikään rasvapallo olla.

Se on kuitenkin päätetty, että tänää paastoan. Paastoa, paastoan. Ja sitten huomisesta en tiedä. Toivottavasti en syö silloinkaan. Tällä postauksella ei muuten ollut mitään virkaa, halusin vaan, että jos mokaan, kaikki saavat sen tietää, ja häpeän itseäni.

-Elle

1

Tänää oli pitkästä aikaa taas sellanen tunne. Sellanen, että miks vitussa oon tässä maailmassa, ku kaikki vois olla niin paljo paremmin, eikä siihen tarvittas ku pari hassua viiltoa ranteisiin. Onneks kuitenkaan en tehnyt mitään (vaikka mieli tekeekin) ja kirjotin veitsellä vaan lantioluun päälle että: FAT. Kuvaa hyvin, ja toimii thinspona. Koko toi ahistus alko riidasta äitin kanssa, vittuilin sille jotaan, ja se käski pitää vaa huolen omista läskeistä. Se tuntu kauheelta, ja juoksinki sitte vessaa pillittämään, tosi kypsää.

Syömiset on menny ihan hyvin, leipä ja sitte keittoa vähäsen. Jokupv ajattelin tehä jotain kasvissosekeittoa, ne on nyt mun tie laihuuteen. Tulin siis vasta eilen lomalta, ja kaikki on jotenki kamalaa, en pysty olla ulkona ku jäädyn, en vaa jaksa mitään aikaeron takia, tänäänkin heräsin jo puol neljältä, ja nyt oon kohta jo käymässä nukkumaan. Ei hyvä, huomenna pitäs mennä kaverille yöks ja jaksaa valvoa, no enköhän mä jotenki siihen pysty.

Anteeksi kämänen postaus, väsyttää ja olo on muutenki mitä paskoin.

-Elle

0

Mä en jaksa. En jaksa olla lihava. En vaan jaksa. Haluun olla laiha, tikku niin pieni ku mahollist. No oon suunnitellu kaiken valmiiks ja must tulee se pienin mahdollinen ihanuus. Se jota kaikki kuolaa. Se josta kaikki puhuu et kuinka se on laihtunu. Se jota mulkoillaa ja huudellaa et anorektikko. Se joka itkee koulun käytävillä ku se pakotetaa hoitoo. Se josta liikkuu huhuja silloin ku se on osastolla. Se jota mulkoillaa ku se tulee osastolta. Se mä haluun olla. Pieni sievä luukasa. Voiko muuta toivoa? Ei. Se on mun unelma johon mä uskon, jonka mä toteutan ja josta mä haaveilen. Se on mun unelma jonka mä toteutan. Tammikuun lopussa vaaka näyttää 37 kg, helmikuun lopussa 35 kg. Heinäkuussa 33 kg. Syyskuussa 32 kg. Silloin mä oon jo aika pieni. Silloin mä oon näyttäny kaikille. Silloin mä oon täydellinen ja toteuttanu mun unelman. Siihen mä pyrin ja sen mä teen.

Mä oon siis Elle, 14-vuotias jolla on taipumusta jonkinlaiseen syömisvammailuun. Ja tuosta ylläolevasta tekstistä, en tosiaankaan halua minnekkään laitokseen, oon vaan realistinen ja tiedän, että jossain vaiheessa tää linna sortuu ja kaikki muuttuu vaan pahemmaks. Ei kukaan voi salata laihtumista. Päätin nyt kuitenkin alottaa blogin, johon kirjotan kaikenlaista, luvassa on siis kaikkea muutakin kun pelkkää laihduttamisjuttua. Tänne tulee siis kaikenlaista arkipäivistäni ihmissuhdeongelmiini. Lukijoitakin olis kiva saada.

-Elle